Komisario Palmun erehdys

Luin Mika Waltarin Komisario Palmun erehdyksen yhdessä päivässä ollessani kipeänä. Todella hauska rikosromaani.
Takakansi kaikessa lyhyydessään:

Kotimainen dekkariklassikko!
Rikkaan suvun musta lammas Bruno Rygseck löydetään kotoaan kuolleena. Komisario Palmu apulaisineen alkaa selvittää kuolemantapausta, joka näyttää selvältä tapaturmalta. Pian kuitenkin ilmenee, että Bruno on murhattu ja mahdollisia murhaajia vainajan lähipiirissä on riittämiin - jokaisella tuntuu olevan jotain hampaankolossa häntä vastaan.
Mutta kuka on murhaaja? Ratkaiseeko Palmu arvoituksen vai erehtyykö komisario pahemman kerran?

Kirja on todella hyväntuulinen ja mukaansavetävä. On hauskaa lukea viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon Helsingistä. Pidän Waltarin tavasta kirjoittaa näitä voisin sanoa kevyempiä osia hänen tuotannostaan.
Hahmot ovat hauskoja (kivoiksi niistä tekee kans sen, että on kattonut kirjasta tehdyn verrattoman elokuvan pariin kertaan) ja juoni mielenkiintoinen. Rikosromaaneja on kiva lukea, ainakin mun mielestä.
Palmut saavat hyvälle mielelle. Kannattaa lukea jos on samantyyppinen kirjamaku kuin mulla...
****

A Study in Scarlet

Ensimmäinen kirja, jonka oon lukenut englanniksi ilman että olisin lukenut jo suomennettuakin versiota. A Study in Scarlet (Punaisten kirjainten arvoitus) on ensimmäinen Sherlock Holmes -kirja, jota on kaupungin kirjastossa vain yksi kappale suomeksi ja siihen on pitkä varausjono, itse oon nro 12, joten ennen kuin pääsen lukemaan sen suomeksi pitää odottaa aikas pitkään.
Minun kappaleessani ei ole takakantta, koska luin kirjan isosta, ihanasta opuksesta jossa on kaikki Holmes-kirjat ja -novellit, joten kerron itse suomeksi sen minkä näen tarpeelliseksi.

Kirja on siis ensimmäinen Sherlock Holmes, joten siinä John Watson tutustuu tähän konsultoivaan yksityisetsivään, Sherlock Holmesiin. He ryhtyvät jakamaan asuntoa tunnetussa osoitteessa, eli 221B Baker Street.
Pikkuhiljaa he tutustuvat paremmin toisiinsa ja Holmes ottaa Watsonin mukaansa ryhtyessään tutkimaan itsemurhaksi lavastettua murhaa.

Rakastan Holmeseja, joten on vähän vaikeaa arvostella tätä kirjaa kunnolla. Ymmärsin tekstistä lähes kaiken, jossain vaiheessa putosin kyllä kärryiltä hetkeksi. Pidän Doylen tavasta kirjoittaa Watsonin näkökulmasta ja vihjeet kutoutuvat hienosti verkoksi. Olisin yllättynyt ratkaisusta jos en olisi nähnyt erilaisia versioita tarinasta.
Lukukokemus oli nautinnollinen, ja sitä paitsi nyt voin kehuskella lukeneeni kaikki Holmesit.
En osaa sanoa enempää, anteeksi. Yritän vähän panostaa ensi kerralla. Ja jos luen tämän saman kirjan suomeksi tämän vuoden sisällä, lupaan, että kirjoitan paremman arvostelun.
*****

Kalaharin konekirjoituskoulu miehille

Tällä kertaa satuin lukemaan aina yhtä aurinkoista välipalalukemista, elikkäs Mma Ramotswe -sarjaa.

"Botswanan neiti Marplen" riemukkaat tutkimukset jatkuvat
Mma Precious Ramotswen harmiksi Gaboroneen ilmaantuu kilpaileva etsivätoimisto, joka mainostaa itseään lauseella "Uskokaa tutkimukset MIEHELLE!".
Rahapulasta kärsivä Mma Makutsi puolestaan päättää hyödyntää poikkeuksellisen hyvää päästötodistustaan Botswanan sihteeriopistosta, ja perustaa konekirjoituskoulun miehille. Liikeidea on menestys, jonka seurauksena Mma Makutsi paitsi kerää varallisuutta, joutuu myös yllätyksellisiin ihmissuhdekiemuroihin.

"Lukija ei voi välttää hyvälle mielelle tulemista." Satakunnan viikko
"Mma Ramotswe -sarja on ehdottomasti ihana, se pursuaa rehevää elämäniloa unohtamatta kuitenkaan afrikkalaista arvokkuutta." Yhteishyvä

Olen täysin samaa mieltä noiden kommentoijien kanssa: Mma Ramotswe -kirjat ovat ihania, hyväntuulisia ja aurinkoisia, nopeasti luettavia välipalakirjoja, niinkuin sanoin jo aiemminkin.
Tämän kirjasarjan hahmot ovat kiintymystä herättäviä, inhimillisiä hyvien ja huonojen puoliensa kanssa. Hymy karkaa huulille ja tulee mukava olo, kun näitä lukee. Luen näitä aika usein juuri silloin, kun ei jaksa lukea mitään erityisen vakavaa ja tähän Suomen talveen kaipaa pientä piristysruisketta.
Tästä kirjasta itsestään ei ole mitään erityistä sanottavaa. Peruskamaa, samanlaista kuin muutkin Mma Ramotswet. Ihanaa luettavaa kuitenkin. Suosittelen ihan kaikille niille jotka pitävät muutenkin lukemisesta!
****

Tobi Lolness

Tobi Lolnessin luin melko nopeasti, kirja oli niin mukaansavetävä.
Takakansi:

Tobi Lolness on puolitoista millimetriä pitkä, ikäisekseen lyhyenlainen. Hän asuu suuressa tammessa, joka on asukkailleen koko maailma. 

Tobin isä on kiistelty tiedemies, joka väittää muun muassa, että puun ulkopuolellakin voi olla elämää. Kaikkein pahimpaan vastatuuleen isä joutuu tehtyään mullistavan keksinnön: laitteen avulla tammesta saataisiin loputtomasti energiaa, mutta sen hyödyntäminen vaarantaisi koko puun tasapainon. 

Lolnessin perhe kieltäytyy paljastamasta keksinnön salaisuutta, ja rangaistukseksi heidät karkoitetaan Onessaan, alaoksien pimeään ja villiin maailmaan. Elämä maanpaossa on karua, mutta onneksi Tobi saa pian uuden ystävän, rohkean ja viisaan Elisha Leen. 

Kun Tobin vanhemmat vangitaan, pojan on pakko lähteä hurjalle pakomatkalle. Tobin seikkailun jännittävät ja vaaralliset käänteet saavat lukijan sydämen pamppailemaan.

Vaikka kirja onkin lastenkirja, ei se sitä huonoksi tee. Uskon, että tämä kirja sopii kaikenikäiselle, niin monitasoisesti siinä pohditaan monia tärkeitä asioita, kuten rakkautta, ystävyyttä, yhteiskuntaa ja sen epäreiluutta, totuutta ja valhetta, rasismia, luontoa, elämää ja kuolemaa, vapautta... Kirja on myös kirjoitettu taitavasti, se koukuttaa ja panee haluamaan lisää. Itseni ainakin oli mahdotonta illalla sängyssä päästää irti kirjasta ennen kuin se oli loppu, seuraavana päivänä olin sitten hieman väsynyt. Mitä muuta sitä mahtavalta kirjalta voi toivoakaan?
No, onhan tälläkin kirjalla puutteensa. Kaikki hahmot eivät ole kovin monimutkaisia, itse asiassa varsinkin pahat ovat vain ja ainoastaan pahoja eikä heissä näy olevan lähes mitään inhimillistä. Aion lukea toisen osan kuitenkin melko pian, kunhan saan sen käsiini ja onhan minulla paljon muutakin luettavaa. Paljon.
Kirjan maailmankuva on kiinnostava ja hyvin verrattavissa omaamme: hahmot eivät usko että heidän puunsa ympärillä voisi olla mitään elämää, mutta kyllähän sieltä sitä löytyy.
Mitäs tästä enää voi sanoa? Hyvä kirja oli, mutta olisi voinut olla parempikin.
****-

Lavinia

Sain Ursula Le Guinin Lavinian joululahjaksi, mutta luin sen vasta maanantaina loppuun. Lomalla aika ei vain ollut otollinen sille, joskus käy niin.Tässäpä kirjan takakansi:

Lavinia, Latiumin kuninkaan tytär, uhmaa äitinsä tahtoa ja kieltäytyy itsepintaisesti naimasta hovin suosikkiehdokasta Turnusta. Albunean uhrilehdossa italialaisneitokaiselle toistuvasti haamuna ilmestynyt runoilija on jo ehtinyt hämmentää tämän mielen ja kertoa tulevasta puolisosta, Troijan sodan suuresta sankarista Aeneaasta. Oraakkelin ennustuksen mukaan mereltä saapuvat muukalaiset tarjoavat rauhanomaisin aikein liittolaisuuttaan, mutta tuovat mukanaan myös kotijumalansa ja miekkansa. Ja aivan kuten Spartan kaunis Helena, Latiumin Laviniakin saa lopulta aikaan tuhoisan sodan - vain haluamalla itse valita miehensä ja kohtalonsa...

Roomalaisen Publius Vergilius Maron (70-19 eaa.) Aeneis on keskeneräisyydestään huolimatta parhaiten tunnettu esiroomalainen kansalliseepos. Moninkertaisesti palkittu fantasian mestari Ursula K. Le Guin heittäytyy rohkeasti antiikin myyttien alkulähteille, raottaa herooisten tarujen tuntemattomaksi jättämää naisnäkökulmaa ja tuo siten historiallisen runoelman lähemmäksi omaa aikaamme.

Pidin kirjasta kovasti. Tämä oli kyllä toinen kerta jolloin yritin lukea tämän, mutta niin kuin sanoin jo alussa, aika ei silloin ollut otollinen sille.

Kirjassa lumoavinta on kerronta, sen pomppiminen sinne tänne ajassa ja tuska siitä, että tietää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan vaikka kirjan henkilöt päähenkilöä lukuunottamatta ovat täydellisen tietämättömiä synkästä tulevaisuudestaan. Kirjan hahmot ovat mielenkiintoisia, varsinkin päähenkilö ja vain pieniä hetkiä näyttäytyvä runoilija.

Kirja on omalla tavallaan realistinen, mutta fantasia pilkahtelee siellä täällä esiin kiherryttävästi. Kirjan loppu on ihana, jäin kaipaamaan henkilöitä, niitä jotka kuolivat ja niitä harvoja, jotka jäivät henkiin.

Anteeksi, että tämä arvostelu on näin tynkä ja että tässä kesti näin kauan. Kuitenkin, kirja oli aivan ihana.
****

Norsunhoitajien lapset

Tämän kirjan, tanskalaisen Peter Høegin Norsunhoitajien lapset (512 sivua), luin yhden päivän aikana. Ja vielä koulupäivän. Lukunopeus johtui tarinan kiinnostavuudesta ja mukaansatempaavuudesta, sen huumorista ja syvällisyydestä. Mahtava kirja.
Etulieve kuuluu näin:

Peter tunnistaa aina norsunhoitajat ensi silmäyksellä. Hän on kouliintunut siihen koko neljätoistavuotisen elämänsä ajan, sillä hänen vanhempansa, Finøn saaren pappi ja urkuri, ovat norsunhoitajia. Sen näkee silmistä, kun ohjaimissa on suuri sisäinen eläin, ei ihminen itse.
       Peterin vanhemmat ovat nyt kadonneet. Hän lähtee sisarustensa Tilten ja Hansin sekä koiransa Basker III:n kanssa etsimään heitä. Norsunhoitajien lapset ovat yleensä taitavia jäljittäjiä, joten vihje vihjeeltä Peter saavuttaa vanhempiaan.
       Myös monet muut ovat kiinnostuneita vanhempien liikkeistä. Takaa-ajajien joukko kasvaa, ja lopulta heidän perässään on poliiseja, lastensuojeluviranomaisia, muutama epämääräinen liikemies ja monenkarvainen joukko uskonnollisten ja rikollisten ryhmien edustajia.
       Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Nämä Peterin lukemat sanat ohjenuoranaan nuoret tekevät matkaa kohti omia vanhempiaan, aikuisuutta ja sitä syvällä sisimmässä sijaitsevaa ovea, joka hetkittäin raottuu vapauteen.

Pari sanaa hahmoista. Rakastan kirjan henkilökaartia, niiden monimuotoisuutta, yllätyksellisyyttä ja tietynlaista sekopäistä, älykästä syvällisyyttä. Luit oikein. Ehkä itsekin olen taipuva hulluuteen, mutta rakastan tarinoita joissa on nerokkaita henkilöitä. Ja hulluja. Hullusti nerokkaita tai nerokkaasti hulluja... anteeksi.
Päähenkilö on tosiaan Peter, joka on kokenut ja menettänyt elämänsä rakkauden, on erinomainen jalkapallonpelaaja ja ikäistään selkeästi kypsempi (sanon tämän vaikka olen neljätoista, mitä se kertoo sekä kirjasta, hahmosta että minusta itsestäni? sitä sietää pohtia) aikuistuva teini-ikäinen poika. Suuressa roolissa on myös hänen kaksi vuotta vanhempi isosiskonsa Tilte, joka on ihanan nerokas. Ja hullunpuoleinen (niin kuin kaikki hahmot, tosin eri tavoin).
Muutkin kirjan hahmot ovat hyvin omituisia, tietyllä tavalla hyvin rakastettavia hulluudessaan (ei, tämä ei sijoitu mielisairaalaan, kiitos kysymästä, tosin osa tapahtumista tapahtuu huumeparantolassa... toivottavasti en juuri pelottanut jotain potentiaalista lukijaehdokasta). Otetaan nyt esimerkiksi päähenkilön vanhemmat. Hyvin omituinen pariskunta, kokkaava pappi ja mm. kelloja ja muita tavaroita väkertelevä urkuri.

Uskonnollisuus on kirjassa läsnä mielenkiintoisella tasolla. Siinä katsotaan kaikkia maailman uskontoja (ainakin lähes kaikkia) huumorin läpi. Kirjassa esitetään muutamia hyvin mielenkiintoisia ajatuksia myös uskonnoista ja niiden toinen toistaan hullummista edustajista.

Tuntuu siltä, että Høeg on halunnut kirjalleen teini-ikäisen lukijakunnan, vaikka kirja kiehtoo varmasti myös aikuisia. Kirja kulkee poikamaisella seikkaulurytmillä, mutta rakkaus ja yksinäisyys, elämän vankila, on suuressa roolissa. Kerronta kulkee melko omituisia ratoja, se hyppii sinne tänne ja asioita paljastetaan pikkuhiljaa tarinan edetessä. En halua pilata kenenkään iloa, joten en nyt ryhdy kertomaan näistä yllättävistä menneisyyden tapahtumista. Itseäni kerrontatyyli viehättää kovasti, mutta vähemmän kokenutta lukijaa (ei, tämä ei ole itsekehun yrittämistä, usko pois) se saattaa hieman häiritä.
Kirjan huumori on mahtavaa, nerokasta. Hihittelin lukiessani monta kertaa. Saatoin kiljahdellakin naurusta. Älyttömän hauska, fiksu ja mukaansatempaava kirja siis.
Joka tapauksessa. Suosittelen kirjaa lähes kaikille (joillekin minua nuoremmille jotkut asiat saattavat olla kyllä hieman järkyttäviä, otetaan nyt esimerkiksi bordelli jossa päähenkilö käy jossain välissä).
*****-

Viisasteleva sydän

 Luin tänä aamuna Jane Austenin Viisastelevan sydämen (alkujaan Persuasion) loppuun. Sori pieni kuva, toi oli varmaan ainoa joka löytyi. Itse luin kirjan pelkästään punakantisena...
Kirja on tavallista, ihanaa Austenia. Arvasin kyllä melkein heti tulevan aviomiehen, mutta juonenkäänteet olivat jossain määrin yllättäviäkin. Jotenkin vaan rakastan näiden kirjojen lukemista. Ehkä se johtuu siitä tunnelmasta, kielestä, romantiikasta...
Itelläni ei lukenut takakantta, mutta tän etin netistä ja on ilmeisesti äänikirjasta:

Aatelistyttö Anne Elliot kohtaa nuoruuden rakastettunsa uudelleen kahdeksan vuoden jälkeen. Vanha rakkaus elää yhä molemmin puolin, mutta uhkaa sotkeutua väärinkäsitysten vyyhteen. Tosi rakkaus jaksaa kuitenkin odottaa aikansa.
Jane Austenin Viisasteleva sydän kuvaa mieleenpainuvalla tavalla tunteiden jännittäviä pyörteitä, joissa odottavat ylpeyden ja mustasukkaisuuden ansat. Kepeän elegantin tyylin, romanttisen juonen, huumorin ja osuvan ihmiskuvauksen yhdistelmä on valloittanut sukupolven toisensa jälkeen.

Allekirjoitan ton jälkimmäisen osan täydellisesti. Hahmot ovat ihania, tai no eivät läheskään kaikki hahmot, mutta se vain lisää kirjan viehätystä. Pääpari ainakin on ihana. Kannattaa lukea jos tykkää muistakin Austeneista...
Mitäs sitä enää voisi sanoa? Ihana kirja oli. Tämäkin.
****

Ruben ja rouva Mallamudin tapaus

Joku ilta kaipasin kevyempää luettavaa, joten hain pikkusiskon hyllystä tämmöisen melko uuden  lastenkirjan. Pitemmittä puheitta takakansi:

Yksinäisen rouva Mallamudin takapihalta kuuluu öisin outoa ääntä. Rouvassa itsessäänkin on jotain varsin merkillistä, eikä hänen talossaan ole nähty vieraita kymmeniin vuosiin. Jos uskaltautuu tarpeeksi lähelle, huomaa kiinalaisten posliininukkejan taianomaisen tuijotuksen. Naapurissa piilee arvoitus, joka on pakko selvittää - siitä Ruben ja hänen sisarensa ovat täysin varmoja!

Netta Walldénin esikoisteos on kiehtova ja ajatuksia herättävä mysteeriromaani, joka hurmaa taiturimaisella kielellään ja hersyvällä huumorillaan. Ruben ja rouva Mallamudin tapaus aloittaa Saarnilaakson oudoista tapahtumista kertovan sarjan.

Joskus on hyvä lukea kehuttuja lastenkirjojakin - kirja oli ihanalla tavalla turvallinen, hieman lapsellisella mutta kiehtovalla tavalla jännittävä ja, niin kuin takakannessakin seisoo, 'hurmaa taiturimaisella kielellään ja hersyvällä huumorillaan'. Henkilöhahmot ovat kiehtovia ja se, että joka luku on kerrottu eri hahmojen (Ruben, hänen pikkusiskonsa Lisa, heidän hermoileva äitinsä Virginia ja rauhallinen isänsä Valdemar, rouva Mallamud, heidän naapuripariskuntansa Armas ja Marsela Vaara, posteljooni Palsternakka sekä kiinalaiset posliininuket) näkökulmasta. Tarinassa on jotain taianomaista ja monikerroksista, uskon, että siitä irtoaa lukemista aikuisellekin.
Kirjan lukee nopeasti (ainakin itse luin sen yhden illan aikana sängyssä); siinä ei ole kuin 161 sivua, kaikilla aika vähän tekstiä ja kuviakin löytyy. Että semmoinen lastenkirja sitten tällä kertaa.
Tykkäsin kovasti - tästäkin (:
****

Sinuhe, egyptiläinen

Mika Waltarin Sinuhen lukemisessa kesti toosi kauan. Alotin tän joskus ennen joulua ja lopetin tänään, viime viikot oon lukenut vain ja ainoastaan tätä. Ei toisaalta ihmekään, 786 sivua täyttä, puuduttavan elämään ja ihmisiin kyllästynyttä melko tuskastuttavaa tekstiä. Tykkäsin silti hirveästi! Kirja on täynnä sen ajan elämää ja vaikka Sinuhe -paralla mikään ei onnistu ja suunnilleen kaikki kuolevat hänen ympäriltään, se on todella kiinnostava ja hyvin kirjoitettu seikkailu.

Koska luin itse Sinuhen etuliepeen, jossa kerrottiin juonesta, ennen kirjan lukemista ja se spoilasi minulle loppuratkaisunkin, en sitä tähän halua laittaa. Laitan siis takaliepeen arvosteluja.

"Minun on näyrästi myönnettävä, että Sinuhe on ilmeisesti paras kirjani, jota en ole pystynyt sen jälkeen enää ylittämään. Se on todella eräänlainen siihenastisen elämänkokemukseni summa. Kun nyt tämän kirjan pysähdyttämänä ajattelen itseäni ja omaa kirjailijan kehitystäni, on onnellinen ajatukseni se, että olen saanut elää sen mukana mielikuvitukseni rikkaassa maailmassa täydellisesti ja pohjattomasti. Minun ei ole tarvinnut enkä ole halunnutkaan hahmotella opinkappaleiksi omia ajatuksiani. Lukijan on löydettävä ne kirjastani." Mika Waltari

"Mika Waltarin teos on värikäs, kiihottava, mukaansa tempaava... loistava romaani."Edmund Fuller, Saturday Review of Literature

"Sinuhen lukeminen on jännittävää kuin Tutankhamonin haudan avaaminen." Scott O'Dell, Los Angeles Daily News

"Hyvin sommiteltu, rikkaasti väritetty ja tiiviisti kudottu... Mr. Waltari on yhdistänyt onnistuneesti tieteellisen tutkimuksen, mielikuvituksen ja hyvän kertomataidon."
Thomas Sugrue, New York Herald Tribune

"Kertomus Sinuhen taistelusta kohtalon voimia vastaan on vaikuttava syvällisyydessään ja ymmärtämyksessään. Waltari on tavoittanut tuon aikakauden värin ja rikkauden ja tehnyt sen yhtä todelliseksi kuin tämän hetken maailman."
William H. Prince, Austin Texas

Mitäs tuohon enää lisäämään? Noo, ainakin sen, että Sinuhe tosiaan sijoittuu n. vuoden 1350 lähettyville (ja paljonkin sen ympärille) Egyptiin (ja muualle maailmaan, kirjassa käydään mm. Kreetalla). Suosittelen ehdottomasti sellaisille, jotka jaksavat lukea pitkiä, hieman ahdistaviakin 'aikuisten kirjoja'... Todella, todella vaikuttava kirja. Ja yksi kuuluisimmista suomalaisista kirjoista maailmalla, Sinuhesta on tehty myös Hollywood-elokuva.
****½

Kultahattu

F. Scott Fitzgeraldin kirjoittaman Kultahatun (The Great Gatsby) aloitin toissailtana ja luin eilen loppuun. Tykkäsin kovasti.
En muuten lukenut kirjaa tuollaisilla kansilla (kuva on ensimmäinen, englanninkielinen kansikuva) vaan tylsillä leffakansilla joista en löytänyt kuvaa, mutta se ei ole mikään menetys koska tämä kuva on paaljon hienompi.
En halunnut kirjoittaa koko takakantta, koska nyt jälkeenpäin ajateltuna se paljastaa kirjasta ihan liikaa, jopa loppuratkaisun, joten laitoin vain lyhyen pätkän ja kerron itse juonesta sen verran kuin viitsin (:

Kultahattu on kiihkeä romaani 20-luvun levottomasta jazz-sukupolvesta, hyvin rikkaiden ihmisten hyvin ylellisestä elämästä Long Islandilla, New Yorkin tuntumassa.

F. Scott Fizgerald (1896–1940) tunsi kuvaamansa maailman. Hän jos kuka oli aikansa lapsi: hän jakoi sukupolvensa elämänjanon ja sen kyltymättömän nautinnonhalun, mutta myös sen kyynisyyden.

 Kirjan päähenkilö on upporikas Jay Gatsby, joka järjestää suuria riehakkaita juhlia, mutta on  yksinäinen ja hänen vieraansa uskovat, että hänen menneisyytensä on ollut hyvin hämärä. Itse hän kertoo olleensa Oxfordissa ja saaneensa koko omaisuutensa perintönä. Kirjan kertojana toimii Nick Carraway, joka asuu 'normaalituloisena' rikkaiden keskellä, Gatsbyn naapurissa. Kirja on rakkaustarina, joka kuitenkin tuntuu jäävän piiloon juhlien, ihmisten ja elämän kuvaamisen taakse. Kirjan kerronta on mukaansatempaavaa, voi aistia 20-luvun elämäntyylin. Vaikka lähes kukaan hahmoista ei olekaan mukava, tai ehkä juuri sen takia, hahmot tuntuvat ihmisiltä.
Hauska yksityiskohta muuten on Nick Carrawayn palvelijana toimiva suomalaisnainen. Sivulta 10:

Minulla oli koira – ainakin muutaman päivän ajan, kunnes se juoksi tiehensä –, vanha Dodge, ja suomalaisnainen, joka sijasi vuoteeni, keitti aamukahvini ja mutisi suomalaisia loitsuja sähkölieden ääressä.

 Pidin kirjasta tosi paljon, valitsin sen luettavakseni kahden syyn takia: toinen oli se, että ystäväni oli suositellut sitä, toinen taas se, että kirja oli BBCn 100 kirjan listassa ja olen nyt lukenut niistä 24 ;)
**** (Suositeltava, todella hyvä)